tiistai 30. joulukuuta 2014

Eripariset ja erinomaiset

Lanka: Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Aran, 1 kerä (tai 2, jos teet tupsun), ja Isager Silk Mohair, 1 kerä // Puikot: 5 mm

Rouhean, rennon tweedin ja höyhenenkepeän, hitusen ylellisen silkki-mohairin yhdistelmä on kutkutellut meikäläistä jo jonkin aikaa. Langat ovat aivan eripariset, epäsuhtaisetkin rinnakkain, mutta voi pyhä sylvi, millaisen liiton ne muodostavat yhdessä: karvainen, himmeästi helmeilevä silkki-mohair pehmentää villavan tweedin, tekee siitä salonkikelpoisen, sellaisen, joka kiehtonee myös siloisempien lankojen ystäviä. Vaikka rakastan tweedin rouheutta, ihan sitä konstailematonta itseään, halajan silkkisellä mohairilla höystettyä paitaa taikka takkia. Mutta sitä odotellessa passaa vähän pienempikin tekele.

Kuten pipo. Rikke-fanina valkkasin tämänkin pipon pinnaksi aina oikein -neuleen ja kaventelin päälaella kutakuinkin samaan tapaan. Lopputuleman koristin tupsulla, joka piristää pipoa ja karistaa turhantärkeyden teille muille. Suosittelen potenssiin tuhat: tällä pärjäsi kummasti myös eilisissä parinkymmenen asteen pakkasissa! Ja muuten, vaikka mallini on päineen pientä kokoa, myssy on ihan aikuista kokoa.

Tarvikkeet
- 50 g Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Arania (jos teet tupsun, tarvitset kaksi kerää!)
- 5 mm:n pyörö- tai sukkapuikot

Tee näin
Luo 78 s (pipo neulotaan kaksinkertaisella langalla) ja neulo suljettuna neuleena aina oikein -neuletta (joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin), kunnes pipon korkeus on noin 17 cm ja viimeinen neulomasi kerros on ollut nurja.

Aloita päälaen kavennukset: Neulo *11 o, 2 o yhteen*, toista *–* koko kerroksen ajan. Neulo seuraava kerros nurin ja jatka kavennuksia taas oikealla kerroksella: *10 o, 2 o yhteen*, toista *–* koko kerroksen ajan. Neulo seuraava kerros nurin ja jatka kavennuksia oikealla kerroksella: *9 o, 2 o yhteen*, toista *–* koko kerroksen ajan. Jatka kavennuksia tähän tapaan joka toinen kerros (8 o, 2 o yhteen... 7 o, 2 o yhteen... jne.), kunnes puikoillasi on 30 s. Neulo seuraava kerros nurin ja sitä seuraavalla oikealla kerroksella 2 o yhteen koko kerroksen ajan. katkaise lanka ja pujottele se jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele huolella.

Tee tupsu ja kiinnitä se päälaelle.

16 kommenttia:

  1. Aivan ihana. Ja varmasti tuntuu tuo yhdistelmä hyvältä sormissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä tuli vallan mainio pipo kaikin puolin. :-)

      Poista
  2. Aika herkku on tweedin ja mohairin yhdistelmä. Isagerillahan on myös tweedlanka mohairsekoitetta, mutta kahden langan yhdistelmänä sävyjä on vaikka kuinka, noissa silkkimohairlangoissa riittää värejä.

    Tuollainen ohut mohair pitää yllättävän lämpimänä, oikein ilmataskulanka. Parhaita pakkaspipojani on Florican ja mohairlangan yhdistelmästä kudottu pipo, joka on todella kevyt. Käteväkin, kun mahtuu tarvittaessa helposti takin tai laukun taskuun. Hmm, entäpä pelkkä ohut mohair kaksinkertaisena, tai mohairvuori tumppuihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, kahdella langalla löytyy kiintoisia uusia värejä. :-) Nyt tosin mentiin perusharmaalla tweedillä, josta löytyi juurikin tuon mohairin värisiä hippusia.

      Poista
  3. Ihanan untuvaisen näkönen pipo! Ja hän tutkailee lankakerää niin kauheen tarkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Untuvainen on osuva sana, sitä tuo pipo juuri on, utuisen untuvainen.

      Poista
  4. Oijoi, kuinka pehmoisen ja suloisen näköinen hän onkaan uusi myssy päässään - kuin pieni kissanpoikanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika söpöisä on – ja kumma kyllä paikallaan!

      Poista
  5. Eilenhän se piti heti langat tähän Kerästä tilata.Neulerikasta vuotta 2015 kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tulee oiva pipo, Sari. :-) Neulonnantäyteistä vuotta sinnekin!

      Poista
  6. Voi kun ihana yhdistelmä, jotenkin niin eripariset kuin vain voi olla, ja sitten täydelliset kimpassa, ehkä juurikin siksi :). Ihana!

    VastaaPoista
  7. Söpöjä ovat sekä pipo että kuvauksen malli!
    Samoilla linjoilla täällä, pipomallin ja värin suhteen. Langat vaan eri, samoin puikko.
    Kerästä nappasin vyyhdin Isager Alpaca 2:ta ja kerin kahdelle kerälle eli tuplana neulon nelosen pukolla. Tosin kipeytyvä käsi vieläkin haittaa tätä harrastusta - olisinko tämän päivän neulomatta...
    Tästäpä saankin osviittaa kavennuksiin, vähän voin Rikke-ohjettakin (tallessa on) vilkaista :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on pumpulisen pehmoisen näköinen pipo :)

    VastaaPoista
  9. Löysin blogisi etsiessäni perusneuleita pikku Prinsessalle. Olen suht'koht' tuore mummo ja aivan noviisi näissä blogiasioissa. Omaa blogia aloin vuoden alusta tuhertaa, on sopivaa aivojumppaa käsitöiden ohelle. Kiitos sinulle inspiraatioista!

    VastaaPoista
  10. Moikka Jonna! Mäkin sain vihdoin blogiini ohjeen omasta tupsupipostani :)
    http://tuumajatoimi.blogspot.fi/2015/01/tuplana-ja-tupsulla.html

    VastaaPoista