Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerällä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerällä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. lokakuuta 2013

Kaupunkikelpoista kalanruotoa


Malli: Kaupunkikelpoista kalanruotoa (Kerällä-kirjastani) // Lanka: Rowan Lima, 3 kerää // Puikot: 6 mm

Viisi vuotta ja Musta tuntuu -blogini tuli tiensä päähän. Armashan se, vieläkin, mutta kadotin kyvyn muodostaa virkkeitä asioista, jotka lopulta vain toistivat itseään, Musta tuntuussa ja muualla. Enkä minä edes sisusta – paitsi olohuoneen pyykkipinoilla, jaloissa kaikkialle kulkevalla kissanhiekalla ja pentukoiran kaluamilla kalusteilla. Vaikka niillä minä neulonkin, pennun kalvamilla puikoilla. Pikkuisen tökkivät, ne bambuiset tikkuineen, mutta alumiinissa hampaanjäljet eivät haittaa.

Viimeinen silmukka on oma neulontablogini. Virkkaan vain harvoin, ompelen vielä harvemmin, mutta puikkoja kannan kaiken aikaa – niin Kerässä kuin kotonakin. Viimeisessä silmukassa olen kuitenkin kotonani, lankakaupan arki ja joskus juhlakin löytyvät  Kerän blogista. Olen tallentanut tämän uutukaiseni luonnoksiin jo monta tekstiä, mutta ne odottavat kuvia. Käsityö- ja sisustusblogeissa on ainakin yksi vissi ero: tällä puolella joudun valokuvaamaan itseäni (tai hankkimaan irtopään ja mallinuken ja muuta rekvisiittaa...), kunhan saan hankituksi oikeanlaisen kaluston. Oikeanlaisella kalustolla en tarkoita perheenjäseniäni, joista toinen on liian pieni kameran taakse ja toinen tärinäkäsi isolla T:llä.

Siksi ensimmäinen postaukseni on toisinto Kerällä-kirjastani, joka julkaistiin parisen kuukautta sitten. Yksi opuksen omista suosikeistani on kalanruotokaulahuivi. Nimi tulee sen neulepinnasta, joka on tiivis ja tavattoman kaunis. Tulisi kaiketi enempi oikeuksiinsa jollakin siloisella langalla, mutta minä valkkasin merinovillan ja alpakan pehmeän sekoituksen, joka ei kutita. Ilo neuloakin sitä on. Niin suuri ilo, että viimeiseen silmukkaan pääsi tuossa tuokiossa, vaikka kapoisalla huivilla onkin mittaa yli kaksi metriä.

Kerrottakoon nimittäin, että Viimeinen silmukka on kohtalaisen epäkelpo nimi blogilleni, koska ensimmäisiä silmukoita syntyy sellaiseen tahtiin, että ehdin vain harvakaseltaan viimeisiin. Haastetta ja hyvä niin.

Ja se ohje, se tulee nyt tässä:

1. Luo 30 s.
2. Aloita kalanruotoneulos, joka muodostuu kahdesta kerroksesta. Oikea kerros neulotaan tällä tavalla: Neulo 2 s oikein yhteen kiertäen (eli takakautta), pudota ensimmäinen s puikolta ja jätä toinen vasemmalle puikolle. Nurja kerros: Neulo 2 s nurin yhteen, pudota niistä ensimmäinen puikolta ja jätä toinen vasemmalle puikolle. Toista oikeita ja nurjia kerroksia, kunnes huivi on haluamasi mittainen, ja päättele.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11034349/?claim=r35bvceypsm">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>