maanantai 29. joulukuuta 2014

Perustavanlaatuiset lapaset

Malli: Tavalliset turvalliset // Lanka: Katia Alpaca Andes, 2 kerää // Puikot: 4 mm

Kappas, kaksi kuukautta on kulunut kuin siivillä, mutta täälläpä sitä taas ollaan, sanojen ja kuvien äärellä. Huomaan kaipaavani kirjoittamista: tuntuu, kuin olisin kasvattanut sisälleni kallionmurikallisen lauseita, jotka koettavat päästä paperille. Sana silloin, toinen tällöin ei tunnu piisaavaan, pitää siis petrata ja kirjoittaa ensi vuonna useammin – tai jotakin suurempaa ja yhtenäistä. Kuvatakin, kunhan valo taas löytää luoksemme. Vaikka eipä sillä, se talvinen, kylmä valkeus on kaunista, jos sattuu ulos samaan aikaan sen kanssa.

Olen minä neulonutkin, mutta valmiiksi asti vain jotakin pientä: pipoja ja pantoja, tuubihuivin ja baktuksen. Keskeneräiset (aktiiviset sellaiset, en kehtaa listata niitä horrostavia) odottavat jotakin, lomapäivää ainakin: yksi Nurmilintu, Honey-villatakki, Tukuwool-paita esikoiselle, peitto pienimmälle, Normandy-paita... Ja nyt sormet halajavat Barn Sweaterin ja Siberia Anorakin pariin, kiitos Kerään tulleiden Isagerin Jensen-lankojen.

Tein tässä taannoin itselleni alpakkalapaset, koska löysin kotoa vain yhden tumpun. Sillä ei pitkälle pötkitä, eivätkä kämmekkäät enää piisaa. Nämä ovat maailman tavallisimmat, harmaat lapaset, sellaiset, jotka pitävät garderoobin kasassa, kunhan pysyvät tallessa... (Nimim. Kuvassa näkyvät hukkuivat ensimmäisellä käyttökerralla, toiset ovat toistaiseksi tallella – kolmatta päivää.) Kirjoitin ohjeenkin, joka löytyy Kerän blogista.

4 kommenttia:

  1. Hih, istuin juuri tänään hetkisen Kerässä neulomassa "Andes-lapasia".

    VastaaPoista
  2. Great minds, Sanna, great minds. :D

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Pitäisi varmaankin, mutta hukkaisin varmasti myös ne. :D

      Poista