Neljäs pariton

Minä en neulo sukkia. Tai neulon kerran kahdessa vuodessa, vähän kuin pakolla. Suurin sukkasaavutukseni lienee musta-punainen pari, jonka neuloin miehelleni vuosia ja vuosia sitten. AC Milan -sukat ovat vieläkin käytössä, nyppyiset ja huopaantuneet, mutta armaat kaiketi.

Mutta nyt, nyt olen neulonut neljä sukkaa alta kahden viikon ja kaikkien muiden neulomusteni ohella. Yhdelläkään ei ole paria, koska haluan kokeilla erilaisia lankoja, pintoja, kantapäitä... Olisihan sitä voinut tehdä kaksi kerralla, mutta eipä ole ollut kyllin pitkää pyöröpuikkoa käden ulottuvilla. 60-senttisestä on vain yhdelle. Ja juuri tällainen neuloja olen: sopiva puikko on aina kateissa, en malta kaivella oikeaa, vaan aloitan ensimmäisellä kutakuinkin passelilla. Enkä välty hudeilta, mutta hittejä on huomaten useammin.

Nämä aloitin eilen pimeässä ja pimeässä näytän niitä jatkavankin. Lukuvalo loistaa kolmen metrin päässä ja luo sattumanvaraisia säteitä kirjavaan sukkaani. En viitsi sytyttää kattovaloa, koska en jaksanut pestä lattiaa. Pimeässä se näyttää hyvältä, sukka vain mustalta. Mutta onpahan sitten yllätystä, kun kaivelen puikot taas päivänvalossa esille.

Lanka on muuten Wendy Roam, uutuus, jonka sain Kerään lauantaina. Tykkään. Näistä tulee hyvä pari tennareihini – tarkenee sitten talvipakkasillakin. Laitan ohjeen, kun saan nämä valmiiksi. (Don't hold your breath.)