Malli: So Simple Baby Cardigan (ohje on tulossa) // Lanka: Louhittaren Luola Pohjan Neito (väri: marras), 1 vyyhti (puolikaskin piisaa) // Puikot: 4mm
Pienen pieni villatakki valmistui Wanhan Sataman taannoisilla messuilla, siinä sunnuntain tuoksinassa. Tein sen kahdesta syystä: 1) halusin testata Tuulian uutukaista ja 2) tuleva perheenlisämme tarvitsee villaisan takin, jossa kotiutua sairaalasta.
Ohjetta en omistanut (lue: en malttanut etsiskellä), joten loin summittain silmukoita ja aloin neuloa nuttua ylhäältä alaspäin. Aina oikein -neuloksen valkkasin, koska halusin vältellä nurjia silmukoita (ja siitä samaisesta syystä pyörönä neulotut hihat ovat suurimmaksi osaksi sileää – silkasta laiskuudesta, siis). Pieni takki valmistui hetkessä, mutta saapa nähdä, mahtuuko se edes vastasyntyneelle, vai saanko neuloa sairaalassa toisen. Tajusin miniatyyripukinetta tikutellessani, että en kuollaksenikaan muista, miten pieniä ne maailmaan mötkähtäneet ovat. Vaikka vaikeaahan sitäkin on veikata: tämänkin perheen syntymäpainot vaihtelevat 2,5 kilosta 5,5 kiloon. Että sillä lailla. Mutta jos tämä So Simpleksi nimeämäni nuttu mahtuu kutakuinkin normaalikokoiselle vauvalle, kirjoitan ohjeen puhtaaksi parin sovittelukerran jälkeen.
Langasta sanottakoon, että se on taattua Louhittaren Luola -laatua. DK-vahvuisen Pohjan Neidon kierre on napsakka, tuntuma pehmyt, mutta samalla särmikäs. Ja ne värit... täydellisen täyteläisiä. En panisi pahakseni, vaikka joku määräisi minut pelkälle Pohjan Neito -kuurille. Päinvastoin: posottaisin mieluusti menemään.
2,5 - 5,5 kg:n välillä on mukavasti semmosta jännitysvaraa, et mitä sieltä tulee :D Niin superkaunis, kyllä ne vauvanneuleet on vaan supersulosia!
VastaaPoistaMukavasti, indeed... Onneksi se isän syntymäpaino ei ole sitä periytyväisintä sorttia. :D
PoistaAh tuo väri, en kestä! Täytyy ilmeisesti päästä silittelemään noita Pohjan neitoja kun oon niiltä vielä välttynyt :)
VastaaPoistaNo kyllä se sitten niin on, Tiia. Pohjan Neitoja hiplailemaan vain! Se on totisesti sen arvoista. :-)
PoistaAivan ihana!
VastaaPoistaKiitos, Suvi! Tämä oli sellainen "menenpä, mistä aita on matalin" -projekti, mutta hyvä sellainen. :-)
PoistaVoi miten suloinen - ihan Sulo! Pakko vissiin aloittaa tämmöinenkin ... ;o)
VastaaPoistaKiitos, Tanja. Ja juu, tekoon vain, tässä ei kauan nokka tuhise. :-)
PoistaOih, miten ihana!
VastaaPoistaToivotaan, että tulokas on sieltä pienemmästä päästä, että takki varmasti mahtuu päälle - ja muutenkin... :)
Pienehköys olisi kyllä toivelistan kärjessä. Etenkin noista muista syistä. :-)
PoistaOnpa muuten kaunis väri langassa, etenkin kun nimi on Marras -> ihanaa saada tuo väri mielleyhtymänä seuraavaa marraskuuta lähestyttäessä! Voisin neuloa villatakkisen ihan vain Pohjan Neidon vuoksi :)
VastaaPoista